Tervehdys

Tämä on fiktiivinen blogi. En minulla mitään jakkupukua ole. 

Omistin kyllä kerran bleiserin, se oli ruosteenruskea. Olin 17-vuotias ja rumatukkainen, pullea, vähän kömpelö itseni kanssa ja itsetietoinen. Sillä huonolla tavalla. Sillä, johon kuuluu jatkuva taustaääni, joka huomaa jokaisen virheen, jokaisen kömpelyyden, jokaisen mahdollisen katastrofin. Ostin sen bleiserin ja puin sen päälleni. Ajattelin, että nytpä näytän siistiltä ja asialliselta. 

En näyttänyt.

Näytin 17-vuotiaalta, vähän kömpelöltä, pullealta rumatukkaiselta teiniltä, joka on pukeutunut eriskummallisesti ruosteenruskeaan bleiseriin, luoden kokonaisuuden josta ei ihan tiedä kumpi tahtoo karata enemmän, teini vai bleiseri. 

Niin se vaan on. Jotkut meistä hylkivät asiallisia vaatteita, siistiä meikkiä ja huoliteltua ulkonäköä. Jos ihan tarkkaan kuuntelee, voi kuulla kuinka bleiserin sekoitekuitu vaikeroi pyrkiessään erkaantumaan tämän maailman Umbrien iholta. 

Tälle ei ehkä ole tieteellistä perustaa, mutta se johtuu vain siitä, ettei kukaan ole tutkinut asiaa. Meillä kaikilla kömpelöillä maailmanvarojilla on kiire varoa jokaista askelmaa ja ennakoida katastrofeja. Irrotella hiuksia vetoketjun välistä, tikahtua purukumiin tai piirtää suttuisia silmärajauksia. 

Jos ei olisi, ja jos uskaltaisimme muutenkin (sillä emme uskalla, koska katastrofeja on ja kaikkialla niitä onkin), niin olisimme tämänkin todistaneet tieteellisesti.

Jos olet kömpelö rumatukkainen teini, älä huoli. Sinusta kasvaa aikuinen ja kaikki tulee olemaan hienoa. Sinusta tulee sillä hienolla tavalla itsetietoinen, otat tilan kuin tilan haltuusi. Kaikki järjestyy. 

Jos olet kömpelö rumatukkainen teini, ehkä voisit lopettaa lukemisen tähän. 

(Tuskin olet, sillä täti-ihmisten blogit eivät teinejä houkuttele. Mutta jos olet, lopeta lukeminen. Teille muille. Tämä on fiktiivinen blogi, ja taas minä valehtelin. Kaikki ei järjesty. Olet aikuinen ja oikoluku jättää meiliin sanan kakki, tukehdut edelleen omaan sylkeesi bussissa jauhettuasi purkkaa, ja jätät hiuksesi repun olkahihnojen alle, samalla kun selvittelet suuhun kulkeutuneita hiuksia pois, paitsi nehän ovat jo purukumissa kiinni, ja tarvitseeko sanoa enempää, olet aikuinen ja kaikki on edelleen samoin. Elämä on pelkkää slapstickiä, ollaanpa rehellisiä. Olet vähän kömpelö itsesi kanssa ja pullea muttet enää sievällä tavalla, hiuksesi eivät pysy kauniisti ja näytät aina siltä, että katastori vartoaa olan yllä. Ainoa ero on siinä, että naurat itsellesi ehkä hieman aidommin. Niin ja se, että nyt et ole nuori.)